maanantai 12. helmikuuta 2018

OKTK Kierros 35.

Kierroksen 35 kuvakollaasista löytyy helmiä ja pellavaa, ruostetta ja metallia, oksista punottu pesä (ihmisillekö?) ja seepiansävyinen valokuva sekä pätkä Edith Södergranin runosta, jossa taidetaan todeta, ettei muualla ole sen kummallisempaa kuin kotonakaan.


Viimeksi mainitsimme, että uudistuksia on luvassa. Aivan oikein. Tiimiläisten joukkoon on tullut uusi kasvo, Piiku. Hän vaikuttaa blogissaan Piikun piperrykset ja tulee ilahduttamaan ja ihastuttamaan meitä 6 kuukauden ajan.
Uutta on myös, että  tällä kierroksella voit vaihtaa halutessasi kaksi korttia, mutta kahdelle eri osanottajalle. Uutta on sekin, että tällä kierroksella ilmoittaudut ensin kommentilla ja kerrot montako korttia haluat vaihtaa.
Sen jälkeen sinulla on aikaa muutama viikko tehdä korttisi, ja kun ne ovat valmiit, lisää niistä linkki tuttuun tapaan Mr. Linkyyn niin osallistut arvontaan.

Voit poimia itsellesi sopivat inspiraatiot tästä kuvakollaasista, oli se sitten kuva, väri, sana tai tunnelma.
Sen jälkeen teet huolellisesti ATC-kokoisen* kortin (tai kaksi) jonka/ jotka postaat omaan blogiisi. Lisää sen kestolinkki tämän postauksen lopusta löytyvään Mr. Linkyyn.
* (2,5 x 3,5 tuumaa eli 6,4 x 8,9 cm),

Lisäksi lähetät OKTK:n sähköpostiin oman osoitteesi  (löytyy säännöistä) ja jäät seuraamaan OKTK-blogia ja omaa sähköpostia -- tämä tulee tehdä joka kerta vaikka olisitkin joskus jo osallistunut
Saat osoitteen/ osoitteet, johon lähetät korttisi ja tulet postin mukana saamaan jonkun toisen tekemän kortin tai kaksi. Seuraavassa postauksessa julkaistaan rinki, josta näet keneltä korttia odottaa. 
Näin DT-tiimiläiset tulkitsivat annettua haastekuvaa:



Kuvan häkki sai minut inspiroitumaan ja kehittelin sellaiset rautalangasta. Tekstit on inspiskuvasta leikattu, perhonen kalvolle leimattu. Blogissani kerron lisää. Molemmat kortit menevät vaihtoon.

Minua kiehtoi eniten väritys. Taustaan eksyi inspiraatiokuvasta myös kiekurat ja pellava - tosin tässä pellavanarun muodossa. Se pitää naista kuvainnollisesti paikallaan, ja merkkaa kuvainnollisesti aikaa. Taustalla näkyy sana Maanantai - tämä ajan korsetti on jatkuvasti läsnä ja pitää meitä aloillamme. Blogista löydät toisen korttini joka tulee myöskin vaihtoon.



Kiinnitin huomion avaimeen joka roikkui lintuhäkissä. Myös naishahmo korteissa oli selvä juttu. Minua puhutteli inspiraatiokuvan teksti ja teinkin omiin kortteihini tarinan "jostakin muusta" pois "tästä hetkestä". Molemmat kortit vaihtuvat.

                                                                       Sisko


Kohokuviointi torson päällä olevassa vaatteessa, herätyskello ja varsinkin runo vaikuttivat kortteihin.
Nämä molemmat lähtevät vaihtoon.

_ _ _
Ilmoittautuminen päättyy: 28.2. 2018 klo 23.59.
Koskapa Mr Linky tunnetaan temperamenttisuudestaan, toivon että käyt kurkkimassa sitä sulkeutumisaikaa.


Osoitteet: 5.3. 2018
Postitus viimeistään: 10.3. 2018
HUOM! Seuraava haaste avautuu jo 10.3. 2018

4 kommenttia:

Kiitos, kun jätit kommentin!