sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Miten tein mixed media korttini

Näytän teille, kuinka valmistin korttini käyttämällä sekä valmista että itsetehtyä sapluunaa. Tämän kierroksen haasteessahan pyydetään, että kortissa siis tulisi olla itsetehty taustapaperi jossa on käytetty sapluunaa.

KORTTI 1. Valmista sapluunaa käyttäen:

Taustapaperina käytän Cansonin Mix Media Imagine paperia. Värjäsin paperin käyttäen Distress Oxide-musteita sekä Distress-suihketta.
Valkoista leimasinmustetta käyttäen tuputin ostosapluunan läpi kuviot suoraan taustapaperiin, ja heitin päälle läpikuultavaa embossausjauhetta. Se tarttui kiinni valkoiseen musteeseen.

Kuumensin embossausjauheen kiinni, jolloin se siis muuttui läpinäkyväksi ja näin ollen valkoinen sapluunakuvio sai hieman kiiltoa pintaansa.

 Valitsin kuvan korttiin, jonka kiinnitin kaksipuoleisella teipillä kiinni. Mietin jo tekstiä joka tulee jollain tapaan korttiin mutta en vielä kiinnittänyt sitä.

Päätin leikata korttiin tulevan tekstin rivi riviltä ja kiinnittää sen kortissa olevaan kuvaan. Liimasin kaksipuoleisen teipin myös ATC-korttipohjaan.
Käytän Sinellistä ostamaani ATC-kortin levyistä teippiä. Se on kätevää koska siinä riittää vain yksi teippauskerta. Kiinnitin tekemäni taustan itse korttiin.

Kävin kortin reunat läpi karhealla kynsiviilalla sekä leimasinmusteella. Lisäsin vielä washiteippiä alareunaan antamaan ilmettä.

KORTTI 2. Omatekoista sapluunaa käyttäen:

 Tein testailuja erilaisilla sapluunoilla. Reijitin reijittimellä ja leikkasin saksilla suoraan kaksipuoleisen teipin siirtopaperiin. Muutamia kertoja piti harjoitella ennenkun keksin idean :)


Päätin käyttää kortissani sekä rei'ittimellä työstämääni sapluunaa että saksilla leikkaamaani "joulupallosapluunaa". Käytin Distress oxide-musteita, ne ovat ihania työstää, väriä tulee kerralla paljon eikä kuivuminen kestä kauan.
Taustat tein myös oxide-musteilla ja vedellä. Tehostin valkoisella maalikynällä ja mustalla ohuella tussilla kuvioita. Mallasin välillä korttiin tulevaa kuvaa että sapluunakuviot ovat sen kanssa tasapainossa.


Kuten ekaan korttiini, tähänkin käytin kiinnittämisiin kaksipuoleista teippiä. Taustasta tuli omaan silmääni kivempi itse tehdyllä sapluunalla. Tämä on persoonallisempi enkä halunnut siihen hirveästi tekstiä häiritsemään.
Kävin kortin reunat samoin läpi käyttäen kynsiviilaa sekä leimasinmustetta. Korteista syntyi toisilleen parit vaikka tekotapa olikin hieman eri.
En ole aiemmin itse tehnyt sapluunoita ATC-kortteihin mutta tästä sain intoa. Varmasti tulen jatkossakin käyttämään.

Ihanaa Joulua kaikille toivottaen: Vikke*

OKTK kierros 57 / joulukuu 2019

Nyt joulukuussa kysymme: Oletko Koskaan Tehnyt ATC-Korttia …

 …jossa on itsetehty taustapaperi jossa on käytetty sapluunaa. Jollet omista sapluunaa voi tehdä sen helposti itse kotoa löytyvistä materiaaleista, vaikkapa pahvista.

Cassu
Minun kortissa on käytetty muutamaa eri sapluunaa jotka tulivat jonkun korttilehden kylkiäisenä. Väritykseen käytin jauhemaisia vesivärejä Brushoja.



Vikke*
Tein 2 ATC korttia. Toisessa käytin valmis sabluunaa taustaan. Toiseen tein sabluunan itse. Näistä lisää tutoriaalissani joka ilmestyy tänään iltapäivällä. :)



alice k.
Käytin korteissani valmista sapluunaa. Vedin gessoa sapluunan läpi niin että se jäi hieman koholle. Loppu onkin selitetty tämänpäiväisessä postauksessani. Molemmat kortit menevät vaihtoon.


Sisko
Korteissani on kaverilta saatuun, kierrätyspohjaan kiinnitettyyn papriin tehty kuviot sabluunan avulla helmiäishohtoisella acrylvärillä.

ATC "Barry"
ATC "Diana"


:::

Tässäpä tulikin monia erilaisia ideoita, miten annetun haasteen voi toteuttaa. Oikeaa ja väärää ei ole.
Voit taas vaihtaa halutessasi kaksi ATC-korttia. Parit arvotaan, joten kahden kortin vaihdossa saat ja lähetät kortit eri ihmisille.  

Osallistuminen käy helposti kuin 1 - 2 - 3. Siis...
1. Ilmoittauduthan ensin kommentilla ja kerrot montako korttia haluat vaihtaa.
2. Sitten sinulla on aikaa muutama viikko tehdä korttisi.
 Jos et koskaan ole osallistunut tähän haasteeseen lähetä OKTK:n s-postiin meili jonka otsikkona on kierron numero ja sisältönä postiosoitteesi. Tämä tehdään vuoden aikana vain yhden kerran. Jos olet osallistunut viime vuonna, sinun ei tarvitse tehdä mitään. oktk17 ( at ) gmail piste com


Kun korttisi ovat valmiit... ja haluat osallistua lahjakortin arvontaan...
3. Lisää niistä linkki tuttuun tapaan Mr. Linkyyn ennen kuin se sulkeutuu 30.12. Lahjakortti arvotaan kun on vähintään viisi linkattua osanottajaa. 
Ps. Muistathan linkittää blogi-/ insta-postauksesi kuukauteen jonka aiheella teit korttisi! On parempi ettet linkkaa blogiin ylipäänsä, vaan nimenomaan postaukseen, sillä kaikkihan haluavat ensi silmäyksellä nähdä osallistuvan kortin, ei vieritellä sivuja ees-taas.
 
Seuraavassa postauksessa julkaistaan vaihtojärjestys, josta näet kenelle lähetät korttisi (ja myös, keneltä korttia odottaa). Ota yhteyttä pariisi/ pareihisi saadaksesi osoitteen. Mr Linkyn kautta vastaanottaja onkin helppo löytää. Jos et yhteydenotoista huolimatta parisi ei vastaa, voit ottaa yhteyttä ylläpitoon  oktk17 ( at ) gmail piste com
. . .
 

tiistai 3. joulukuuta 2019

Kierroksen 56 vaihtojärjestys ja arvonta

Kiitos kaikille osallistumisesta. Tällä kertaa piiri oli pieni, mutta sitäkin kekseliäämpi - liikkuvia osia on jos jonkinlaisia.

Vaihtojärjestys on seuraava:

Vikke ☛ Marjut

Maarit ☛ Cassu, Sisko

Cassu ☛ Marjut

Marjut ☛ Vikke, Maarit

Alice ☛ Maarit

Sisko ☛Alice

Otathan yhteyttä vaihtopariisi osoitteen saamiseksi. Jos itse tiedät olevan vaikeasti saavutettavissa - esim. blogistasi ei löydy sähköpostiasi, tai sinulla ei ole blogia - ole itse yhteydessä siihen, jolta saat kortin.
(Äärimmäisessä hätätilassa voit ottaa yhteyttä oktk-ylläpitoon oktk17 ( at ) gmail piste com)

Koska osallistujia oli vähän ei arvontaa tällä  kertaa suoritettu.

Sunnuntaina ilmestyykin uusi haaste, tervetuloa jälleen mukaan!